Ahh, Sydney <3 Ja ainutlaatuisen koko reissusta teki se, että mun cityopas kärsi krapulasta, heh. Mutta aloitetaanpas alusta. Perjantaiaamu oli vihdoin se aamu kun sain ajatella, että tänään illalla oon ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti miljoonakaupungissa (koska Hampurin läpi ajamista ei lasketa). Tunnelmaa laski kuitenkin se, että heräsin siihen, että mulla oli kurkku kipeä ja nenää kutitti. Vaan minä voin sairastua täällä ensimmäistä kertaa just sinä viikonloppuna kun pitäis olla kunnossa muun muassa 5km juoksulenkkiä varten. Huoh. Ajattelin, että onneks Kevin on kotona tän perjantain, että saan levätä, koska yleensähän mä oon kahdestaan Chloen kanssa ja päivä 4-vuotiaan tytön kanssa ei oo maailman levollisin. Kevinillä meni kuitenkin koko päivä sairaalassa kun se kävi röntgenkuvaamassa ranteensa, koska se on murtunu. Eli se siitä levollisesta päivästä. Koko perjantai oli lisäks todella kylmä ja tärisin koko päivän. Pihalla oli +19, mikä tarkottaa, että talon sisälläkin oli vaan +19. Urgh. Sitten iltapäivällä lähdettiin ajelemaan kohti Sydneyä. Sinne on Canberrasta noin 290km, mihin menee aikaa suunnilleen 3 tuntia, riippuen siitä millainen liikenne Sydneyn päässä on. Istuin autossa, nojasin ikkunaan ja kärsin kipeästä kurkusta. Oli kyllä ihan hienot maisemat. Lähellä Sydneyä oli pari hienoa jokea, jotka kiemurteli syvällä rotkossa. Ilma oli kauhea. Sateinen, harmaa ja kylmä. Koko viime viikko oli itseasiassa sateinen. Se on oikeastaan hyvä juttu, koska se vaikuttaa loppukesän metsäpaloihin niin, että ne alkaa myöhemmin, eikä leviä niin laajalle alueelle, tai jotain sellaista. New South Walesin puskapalot ei yleensä tuu Canberraan asti. Viimeks ne on yltäny Canberraan asti vuonna 2005. Täällä päin jokavuotiset puskapalot alkaa vasta joskus helmikuussa (uskoisin), mutta Länsi-Australiassa on nyt parhaillaan kovat metsäpalot. Anyway, Sydneyssäkin oli todella sateista ja harmaata. Syötiin Campbelltownissa, mikä on Sydneyn esikaupunkialuetta. Sieltä kesti vielä ajaa 45 minuuttia Celinan siskon luokse, joka asuu aikalailla Sydneyn keskustassa. Päästiin perille kello kahdeksan aikoihin. Meidän majapaikasta oli siis melko lyhyt matka ydinkeskustaan ja rannoille. Talot oli aika pieniä ja pihat vielä pienempiä, mutta silti huomattavasti kalliimpia kuin mitä mun perheen uusi talo maksoi. Eli tajusin todellakin, että suurkaupungissa asutaan kalliisti ja ahtaasti. Campbelltownissa asuttiin väljästi ja normaalisti, mutta se taas on niin kaukana Sydneyn keskustasta, että samantien voi sitten asua jossain muualla. Sen jälkeen kun lapset oli menny nukkumaan, istuin hetken aikuisten seurassa, kunnes munkin oli pakko mennä nukkumaan tautini kanssa. Tärisin vaan kaikkien peittojen alla ja olin ihan varma, että mulla oli kuumetta. Ajattelin, että en ois huonompaan aikaan voinu sairastua.
 

Lauantaiaamuna koin varsinaisen yllätyksen kun heräsin ja tajusin, että en voikaan entistä huonommin, vaan olin itseasiassa paremmassa kunnossa. Yöllinen päänsärky ja kurkkukipu oli kaikki ohi, jeij! Ilma oli tosin edelleen tosi harmaa ja satoi lujaa. Mietin jo, että kun yleensä ihmisillä on tosi aurinkoisia kuvia Sydneyn oopperatalosta ja muista nähtävyyksistä, niin miltäköhän mun kuvat näyttää kun ilma on samanlainen kuin Suomessa syysmyrskynä. Vastausta en onneks saanu tietää, koska sade loppu just kun oltiin lähdössä keskustaan. Mutta siis, heräsin ja raahauduin alas keittiöön puoli yhdeksän maissa aamulla. Luulin, että olisin viimeinen paikalla, koska kotona Canberrassa olisin tuohon aikaan todellakin ollu viimeinen ylhäällä. Yllättäen pelkästään Celinan sisko ja lapset oli aamupalalla. Kuulin, että Kevin ja Celinan siskon mies oli lähteny vielä edellisiltana ulos ja tullu vasta neljältä aamuyöllä takaisin, joten ihmekös jos olin melkein ensimmäinen ylhäällä. Celina nousi aika pian mun jälkeen, miehetkin siinä kymmenen maissa. Kevin raahautu keittiöön ja sitten kaikki vaan tuijotti sen käsivartta ja kysyi, että mitä ihmettä sulla on kädessä. Se vaan vilkaisi kättään ja vastas, että jotain siinä lukee suomeks. Se oli tavannu baarissa jonkun tyypin, joka oli sanonu osaavansa 50 eri kieltä, ja Kevin oli sitten tilannu käsivarteensa suomea. Mä en kylläkään oikein osannu päättää, että oliko se suomea vai ei :'D Sanotaanko näin, että siinä oli potentiaalia, joten ehkä se ois ollu suomea, jos kirjoittaja ois ollu vähän enemmän selvä kuin mitä se ehkä oli ollu. Siinä oli kolme riviä sinisellä tussilla kirjoitettuna, viimeisestä rivistä ei oikein saanu selvää mitä siinä luki, mutta kaks muuta oli "Meilt vai, teilt vai." Eli joo, en tiedä oliko se suomea vai ei, mutta hauska juttu joka tapauksessa 8D
Kun ilma alkoi seljetä, Celina ja Rosie lähti lasten kanssa elokuviin ja Kevin vei mut kiertelemään keskustaan. Ajeltiin bussilla keskustaan, käveltiin pilvenpiirtäjien keskellä, käytiin oopperatalolla ja The Rocksissa, joka on Sydneyn vanhin asuinalue. Se reissu oli kyllä ratkiriemukas, tietenkin, koska sain nähdä kaikkia hienoja paikkoja. Koko kaupunki oli jotenkin todella rento ja kiireetön 4 miljoonan ihmisen suurkaupungiksi. Hurjaa kun ajattelee, että yhdessä kaupungissa on yli puolet koko Suomen asukkaista. Toki siellä oli miljoonakaupungille ominaisia auto- ja ihmisvirtoja, mutta ihan pilvenpiirtäjien juureltakin löyty hiljaisia kävelykatuja ja pikkukahviloita. Ajattelin, että ahh, ois ihana asua täällä joskus! Ja mun mielestä oli mahtavaa miten meri oli niin lähellä. Tajusin, että olin jo alkanu ikävöimään meren läheisyyttä, täällä Canberrassa kun merestä saa vain haaveilla. Mutta lauantaiaamu Sydneyssä ei ois ollu sama ilman Kevinin krapulaa. Se näytti koko ajan siltä, että se oksentaa minä hetkenä hyvänsä. Se oli vaan silleen "I'll do my best" kun käskin sen olla oksentamatta mun päälle. Sitten kun vihdoin päästiin takaisin Rosien talolle, se juoksi suoraa päätä vessaan. Hehee, hauskaa. Enkä mä yleensä edes oo vahingoniloinen! Lauantai-iltapäivällä lähdettiin kävelylle Sydneyn pienemmille rannoille. Meri oli ihanan turkoosi, vesi uskomattoman kirkasta, aallot heti rannassa aikuista korkeampia ja hiekka tosi hienoa ja vaaleaa.

                                                           Ratsupoliisit Bondi Beachilla.
 

Sunnuntaiaamuna lähdettiin puoli seitsemän maissa keskustaan Santa Fun Runia varten. Rekisteröidyttiin, saatiin joulupukkipuvut ja sitten mentiin McDonaldsiin aamupalalle. Terveellisen ja ravitsevan aamupalan jälkeen vedettiin joulupukkipuvut päälle ja mentiin odottamaan juoksun alkua. Joulupukkeja kerääntyi Darling Harbouriin ihan mukavasti kello yhdeksään mennessä, jolloin itse juoksu alkoi. Santa Fun Run on siis vuosittain järjestettävä 5km hyväntekeväisyysjuoksu Sydneyn keskustassa. Osallistuminen maksoi 40$, josta 30$ meni hyväntekeväisyyteen. Ja se siis luonnollisestikin juostiin joulupukiks pukeutuneena. Aurinko paistoi ja lämpöä oli 28 astetta. Mä juoksin koko matkan, mikä oli aivan mahtavaa! Vielä mahtavampaa tosin oli, että LAPSET juoksi koko matkan. En ymmärrä, että onko ausseilla luonnostaan jotenki hyvä kunto vai mistä tässä on kyse. Vanhemmatkin oli tosi yllättyneitä. Mutta joo, onneks mä kykenin juoksemaan 5km kun kerran Chloe ja Jake pysty siihen :'D Tosin, mä just tänään mietin ääneen, että oliko se muka edes 5km kun tuntu niin lyhyeltä, ja Kevin sanoi, että ei se varmaan ollu ihan 5 kilsaa, mutta jotain neljän ja viiden väliltä. Eli oon juossu ainakin 4km. Ja olen todella ylpeä siitä. Viime viikolla pyöräilin siis yhtenä päivänä 30km ja juoksin toisena päivänä päälle 4km. Ei paha. Mutta en oo kyllä turhan innokas tekemään moisia urheilusuorituksia ihan heti uudestaan :D Mutta joo, koko tapahtuma oli kyllä ihan hullunhauska. Juoksun jälkeen tehtiin turistijuttuja, koska mä oon turisti. Ja näiden raukkojen pitää tehdä samat turistijutut jokaisen au pairin kanssa. Otettiin siis lautta, joka meni Harbour Bridgen alta ja Sydneyn oopperatalon ohi. Ja iltapäivä vietettiin Bondi Beachilla. En ymmärrä miten yhelle rannalle mahtuu niin paljon ihmisiä... Parasta on, että nuo mahtavat rannat ei oo missään kaukana hukassa, vaan kaupunki alkaa ihan niiden vierestä. En muista kummalla rannalla se oli, mutta kengät jätettiin sinne ja sit vaan varpaisillaan katujen yli ja McDonaldsiin hakemaan ruokaa :D Voin kertoa, että on vähän outo fiilis kun seisoo McDonaldsissa Sydneyssä ilman kenkiä ja sukkia sen jälkeen kun on varpaisillaan juossu nelikaistaisen tien yli. Täällä voi tehdä kaikenlaisia kummallisia asioita ilman, että se on kenenkään mielestä kummallista. Esimerkiks koko Bondin kaupunginosassa suunnilleen kaikki kulki vaan uimapuhu / bikinit päällä. Mutta siis joo, se kuuluisa Bondi Beach. Se oli iso, valtava, mutta kuitenkin ehkä pienempi kuin mitä olin ajatellu sen Bondi Rescue ohjelman perusteella, joka pyöri Suomessa JIM:illä. Ja kyllä, näin oikeita hengenpelastajia ;)

                                            Paaaaaaljon joulupukkeja.
 

 

Eli kyllä, rakastuin Sydneyyn.