Selvisin siis hengissä takaisin Fidzisaarilta :) Oli kyllä mielenkiintoinen reissu... Aivan erilainen kuin odotin, olkoonkin, että oon yrittäny miettiä pääni puhki mitä oikein odotin, enkä vieläkään tiedä. Ensinnäkin, siellä satoi koko ajan, koska siellä on sadekausi nyt. Mutta se ei haitannu mua ollenkaan, olin vaan tyytyväinen, että sain kokea oikean trooppisen sadekauden. Se sade oli useimmiten sellaista lämmintä, pientä tihkua, joka teki vaan hyvää. Mutta joo, nyt tiedän miltä trooppinen ilmasto tuntuu! Se tuli selväks heti kun astuin ulos lentokoneesta. Aivan uskomattoman lämmin ilma, vaikka ei asteita varmaan ollut kuin +28, eli täällä Ausseissakin on kuumempi, mut trooppinen ilmasto on vaan jotenkin niin kuumankostea. En oo kokenu mitään sellaista ennen ja tykkäsin tosi paljon. Meidän Nadin resortin väki tuli hakemaan mua lentokentältä ja Tiia oli niiden mukana, koska sehän lensi Fidzille päivää ennen mua. Wailoaloa Beach Resort osoittautui tosi mukavaksi paikaksi. Se oli siisti ja nätti, saatiin olla neljän hengen huoneessa kahdestaan Tiian kanssa, siellä oli paljon asukkaita eri puolilta maapalloa, siellä oli oma ravintola, josta sai hyvää ruokaa, uima-allas, hierontaa ja kaikkea mahdollista. Hyvä paikka :) Oli tosi halpakin, niin kuin kaikki Fidzillä. Yksi yö oli 15 Fidzin dollaria, eli noin 8 Australian dollaria, eli vajaa 7 euroa. Oli kivaa miten siellä oli palmuja joka paikassa. Ei vaan meidän resortin pihalla, vaan Fidzillä yleensäkin. Mutta muuten se pääsaari (Viti Levu) oli aika likainen ja köyhä. Huomasi kyllä, että on kehitysmaassa. Tai no Nadin ympäristöähän mä vaan näin, Korallirannikko etelässä on kuulemma ihan hieno. Mun Aussiperhe on ollu siellä kahdesti. Nadissa tosiaan meidän resortti oli Wailoaloa Beachin lähellä, mutta siitä ei ollu mitään iloa, koska se rannan vesi oli ihan ruskeaa ja se rantakin sellainen harmaa ja aika roskainen. Eli pysyteltiin Nadissa aika visusti siellä meidän resortissa. Käytiin me kaupassa pariin kertaan, mutta sieltä ei kauheesti tehny mieli ostaa mitään. Ajattelin, että suklaa on ainoa asia mitä siellä vois syödä, mutta mä en voinu syödä edes sitä, koska mulla ja Celinalla (ja parilla muullakin) on menossa suklaaton helmikuu (oon ollu syömättä suklaata jo 10 päivää, vielä 20 jäljellä!). Ostin sitten jotain sipsejä, jotka maistui tosi pahoilta, hyi. Limsa maistu kyllä normaalilta, onneks :D
Me tiedettiin kyllä, että pääsaarelta kannattaa lähteä pois mahdollisimman nopeasti, koska se on se kaikista asutuin ja likaisin. Fidzihän koostuu noin 850 saaresta Tyynellämerellä, joten valinnan varaa oli. Läheskään kaikille ei tietenkään voi mennä, koska ne ei oo asutettuja, mutta kyllä valinnan varaa silti oli. Me valittiin Mana Island, joka oli 1,5 tunnin venematkan päässä pääsaaresta, ja osa Mamanuca saariryhmää. Lähdettiin siis torstaiaamuna etsimään niitä kuuluisia paratiisisaaria, joita näkee aina Fidzimainoksissa Suomessa. Sellaisia, missä on pari palmua, riippumatto niiden välissä ja kirkasta vettä. Resortin väki heitti meidät ja pari muuta vierasta Wailoaloa Beachin rantaan, mistä meidän vene lähti. Rannalla meitä kohtas lievä järkytys. Se vene oli sellainen pieni moottorivene, jossa oli kyllä katto, mutta se ei ollu suljettu tai mitään. Ja sillä oli tarkoitus lähteä taittamaan Tyyntävaltamerta. Asiaa ei tosiaankaan helpottanu se, että merenkäynti oli kovaa, koska sinne odotettiin koko ajan myrskyä ja trooppista syklonia (se sykloni ei oikein osannu päättää mitä se tekis, se oli välillä menossa Vanuatun suuntaan ja sitten taas tulossa takaisin). Edellisenä päivänä se venematka oli peruttu liian kovan merenkäynnin takia, joten silloin kun me oltiin menossa, niin ne oli luultavasti just ja just päättäny lähteä ajamaan sen matkan. Mutta eihän siinä auttanut muu kuin hypätä kyytiin. Ja sit lähettiin matkaan. Tiia alkoi itkeä, se pelkäsi ihan tosissaan henkensä puolesta. Meitä oli ehkä kaksitoista turistia siellä, sekä 4 miehistön jäsentä. Ja kaikkia matkailijoita pelotti. Oli ihan selvää, ettei oo maailman fiksuin idea lähteä sellaisella pienellä moottoriveneellä keskelle Tyynenmeren valtavia aaltoja. Kaikki hoki Tiialle, että ei meille mitään tapahdu, miehistö tietää kyllä mitä ne tekee, ne ajaa sen matkan joka päivä. Siinä sitten katottiin miten pääsaari katosi hiljalleen näkyvistä. Mua ei oikeastaan pelottanu ja pitääkseni asian sillä tolalla, hoin itselleni, että oon oikeassa, ei siinä mitään pelottavaa ole, vene oli vähän vinossa ja hyppi aaltojen mukana minne sattu, mutta vettä ei onneks tullu sisään. Just kun kaikki saaret oli kadonnu näkyvistä, kuulu kamala pamaus moottorista. Kaikki puhe venessä lakkas sillä sekunnilla. Kaikki katto toisiaan ja sitten miehistöä, jotka näytti varmaan vielä hämmästyneemmiltä kuin me matkustajat. Tiedättekö sen tunteen, kun pelkää jotain, mutta ei oikeastaan kuitenkaan pelkää, koska sitä tietää, ettei sitä asiaa kuitenkaan tapahdu. Osaatteko kuvitella sen tunteen, kun tajuaa, että kaikesta mahdottomuudestaan huolimatta se pelko kävi juuri toteen? Varmasti kaikilla matkustajilla oli käyny mielessä, että mitä JOS me jäätäis sen puisen pikkuveneen kanssa keskelle Tyyntämerta kun pyörremyrsky on ehkä tulossa. Koko veneessä oli 6 lättänää pelastusliiviä kun veneessä oli ihmisiä lähemmäs 20. Silti kaikki ajatteli, että ei niin käy, miehistö tietää mitä ne tekee, ne vie meidät turvallisesti perillä. Ja sitten moottori pamahtaa, me huomataan, että miehistölläkin välähtää kauhu silmissä, ja mietitään, että okei, tässä tää sitten oli. Painajainen käy toteen. Oli hieno elämä.
Moottori alkoi toimia lyhyen lamaantumisen jälkeen. Vedessä 20 metriä meidän takana näkyi puunrunko. Se oli ajelehtinu merivirran mukana ja osunu moottoriin. Matka jatkui Tyynenmeren tyrskyissä vähän sillä mielellä, että saa nähdä kuinka kauan se moottori kestää... Vene heittelehti sinne tänne ja 6 ihmistä alkoi oksentaa. Minä mukaan lukien, viimeisenä tosin. Mietin vaan sillä venematkalla, että voi jestas jos mun perhe Suomessa tietäis mitä mä oon tekemässä. (Mut nyt oon turvallisesti takaisin Australiassa, älkää murehtiko! :D)
Päästiin turvallisesti(?) perille vihdoin ja viimein. Moottoriepisodin jälkeen melkein koko ajan oli näkyvissä vähintään yks saari, jolla oli kultainen hiekkaranta ja palmuja. Näinpä myös pelkän kultaisen hiekkakaistaleen meressä :D Sellaisen ehkä 10 x 10 metrin kokoisen matalan särkän. Se oli tosi siistiä! Mutta joo, Mana Island oli kaunis. Kultainen hiekkaranta, palmuja, ruohokukkuloita keskellä saarta ja vesi oli aivan uskomattoman kirkasta. Se oli kyllä paratiisi. Ja sitten kun meni uimaan siihen meriveteen... se oli niin lämmintä! Sitä ei voi sanoin kuvailla, se pitää ite kokea. Kun trooppinen ilmasto jo itsessään on niin lämmin, niin se tuntui ihan hullulta, mutta kyllä, merivesi oli yhtä lämmintä kuin ilmakin. Ja todella kirkasta. Ihanaa! Mutta, ilon pilasi se, että meidän resortti Manalla oli ehkä maailman kamalin resortti ikinä. Siellä oli 4 resorttia ja me oltiin tietysti siinä huonoimmassa. Siellä ei voinu käydä suihkussa, ensinnäkin, koska ne suihkut oli aivan liian ällöttäviä, ja toisekseen, koska niistä ei tullu vettä. Siellä ei saanu suurimman osan ajasta yhteyttä ulkomaailmaan, koska sähköt oli poissa päältä / katkennu. Meidän peitoissa oli reikiä, eikä keittiössä ollu lattiaa. Ruoka oli yllättävän syötävää, mutta silti aika yök. Ja mä vielä kaiken lisäks olin aika tyytyväinen aluks! Olin vaan silleen jeejee, nyt tää tuntuu vaan enemmän siltä niinku ois autiolla paratiisisaarilla 8D (tyhmä minä). Tulin kyllä järkiini seuraavana päivänä kun olin nukkunu yöni siinä kauheassa paikassa. Ei voinu liikkua koko yönä kun piti varoa koskemasta seiniin, koska niissä oli jotain ällöttävää. Aamulla se walesiläinen pariskunta, joka oli tullu meidän kanssa Manalle, sano, että ne ei kestä, ne lähtee ensimmäisellä veneellä takaisin. Me Tiian kanssa mietittiin myös, että pitäiskö meidän tehdä sama juttu, mutta sitten lähdettiin kävelemään sen saaren ympäri, eikä enää keretty veneeseen tai yhteen isompaan lauttaan, joka myös kulki sitä väliä. Päivällisellä juteltiin yhden brittinaisen kanssa, joka oli samassa resortissa meidän kanssa. Se sanoi, että se oli just saanu kuulla toisessa resortissa, että myrskytuulet tulee seuraavana päivänä, eikä veneet luultavasti kulje. Silloin mä tipuin maan pinnalle ja lujaa. Oltiin jo myöhästytty kaikista sen päivän veneistä, myrsky oli tulossa, joten ei näemmä oltu pääsemässä pois seuraavanakaan päivänä, ja maanantaina oli lähdössä lennot takaisin Australiaan, joten oli pieni pakko päästä pääsaarelle. Olin silleen, että ei voi olla tottakaan, että me ollaan jumissa sillä hemmetin saarella siellä ällöttävässä hostellissa, eikä päästä meidän lennoille. Jäädään Fidzille ikuisiks ajoiks, tai jotain. Se nainen sanoi, että jos se ois tienny myrskyn tulosta aiemmin, sekin ois lähteny vetämään jo aikoja sitten. Todettiin sitten Tiian kanssa, että ollaan jumissa saarella, eikä sille voi mitään. Päätettiin kuitenkin lievittää kärsimystämme, joten lähdettiin kysymään yhdestä toisesta resortista, että paljon maksais muuttaa sinne. Se oli sellainen ihana nuorten paikka, jossa oli baari ja kaikki :) Istuttiin siellä ja mietittiin, että miten kannattais toimia, kun nähtiin, että yks lautta oli tulossa. Kysyttiin parilta ihmiseltä, että onko tuo lautta menossa Nadiin, ja yllättäen, se oli! Juostiin ihan täysiä meidän hostellille, pakattiin tavarat niin nopeasti, että kukaan ei oo ikinä pakannu niin nopsaan, ja sit juostiin laiturille ja kerettiin juuri ja juuri hypätä mukaan. Se lautta lähti heti kun me oltiin kyydissä. Ja voi sitä riemua kun jo yhden yön jälkeen (oltiin maksettu kahdesta yöstä) paratiisisaarella päästiin (kalliin) lautan kyydissä pois. Sen jälkeen vietettiinkin loppuaika Nadin resortissa toipumassa tuosta kokemuksesta :') Syötiin, hengattiin muiden ihmisten kanssa, oltiin tietokoneella, luettiin lehtiä ja uitiin tietysti uima-altaassa. Juotiin Kava-nimistä juomaa, jota on pakko kokeilla jos käy Fidzillä. Se näyttää ja maistuu ihan kuravedeltä, mutta sillä on rentouttava vaikutus. Se on vähän niinku alkoholijuoma, mutta siinä ei oo alkoholia. Siinä on jotain kasvia, jota Suomessa ei ilmeisesti lueta huumeeks, mutta Saksassa luetaan. Mä päätin, että uskallan kokeilla sitä, koska mun Aussiperhekin oli sanonu, että sitä on pakko kokeilla. Ja joo, sitten maanantaina lähtikin lento takaisin Ausseihin. Olin illalla 7 aikaan perillä Sydneyssä ja sitten tulin bussilla Canberraan niin, että olin keskiyöllä perillä. Celinan äiti tuli hakemaan mua, joten mun ei onneks tarvinnu ottaa taksia. Kun ajettiin kotiin, niin oltiin luonnollisesti suunnilleen ainoat ihmiset liikenteessä. Sen sijaan iso kenguru pomppi meidän kanssa liikennevaloissa :D <3 En varmaan ikinä unohda sitä näkyä. Se oli aika ratkiriemukasta, olla kengun kanssa liikennevaloissa. Se ei kyllä kauheesti osannu liikennesääntöjä...
Kaiken kaikkiaan Fidzistä jäi ihan hyvä maku suuhun. Koko matka vaan oli enemminkin seikkailu kuin rentouttava loma ja mä olin kyllä menny sinne hakemaan sitä jälkimmäistä. Oltiin siellä vähän väärissä paikoissa ja väärään aikaan, mutta mä opin paljon. Musta tuntuu, että oon nyt Fidzi-matkailun ekspertti: jos joku on joskus menossa Fidzille, niin ottaa muhun yhteyttä, mä osaan nyt kertoa missä pitää olla ja mitä pitää tehdä, että saa oikean paratiisiloman, heh :)
Ai hei, ootteko muuten nähny sen Tom Hanksin leffan Castaway (Tuuliajolla)? Se saari, jolla tuo leffa on kuvattu, oli Manan vieressä. Meiltä näkyi sinne, jee :) Sinne pysty tekeen Manalta veneretkiäkin, mutta se ois maksanu 60 dollaria ja meillä ei ollu tarpeeks rahaa mukana. Siellä Castaway saarella pystyy kyllä myös asumaan, jos haluaa lähteä valloittamaan sitä Tom Hanksin jalanjäljissä.
Kommentit