Tiistaina harjoittelin ajamista väärällä puolella tietä. Celina ja Kevin oli töissä molemmat, joten imuroin aamulla kunnes Celinan isä, eli lasten isoisä tuli hakemaan meitä mummulaan. Celinan isä on entinen poliisi ja se on opettanu kaikki näiden au pairit ajamaan täällä, joten se opetti mutkin. Olin tosi hyvä, yritin kääntyä vaan kerran väärälle puolelle tietä, wihii! Näillä on kaks autoa, vähän isompi Mitsubishi ja sitten Holden Barina, jolla mä tuun ajamaan eniten. Holden on vissiin australialainen automerkki, kun en oo ikinä ennen törmänny sellaiseen. Siinä on leijonan pää logona. Täällä on melko samanlaiset nopeusrajoitukset kuin Suomessakin, mutta täällä ei ajeta ihan niin hitaasti, vaan lähellä kaupunkiakin ajetaan 80km/h. Täällä ei oo mitään tasa-arvoisia risteyksiä, vaan väistövelvollisuus on merkitty pääosin viivoilla tiessä tai merkein. Suurimmat yllätykset väärällä puolella ajamisessa oli, että vaihdekeppi on tietty toisella puolella, eli vaihteet pitää vaihtaa vasemmalla kädellä (itsestäänselvyyshän se on tietysti, mutta en ollu tullu ajatelleeks koko asiaa) ja vilkkuvipu ja tuulilasinpyyhkijävipu on vaihtanu paikkoja keskenään, eli vilkutan tuulilasinpyyhkimillä verrattain usein. Ai niin ja jalankulkijoita ei tarvi väistää, ellei oo suojatietä, ja niitä on tosi harvassa!

Celinan vanhemmat oli tosi mukavia ja puheliaita. Ne on matkustellu tosi tosi paljon, niillä on olkkarissa sellainen kartta, mihin ne on merkannu nuppineuloilla missä ne on ollu. Toooosi monissa paikoissa. Muun muassa Grönlannissa, Norjassa ja Venäjällä, mutta ei Suomessa vielä. Ne tosin sano, että ne haluais mennä Suomeen kattomaan revontulia. Puhuin tosiaan yks päivä täällä kotona revontulista. Kevin tiesi heti mistä mä puhuin, Celina oli ihan pihalla. Mutta niin, Celinan vanhemmat oli heti valmiita viemään mua kaikkialle ja sitä rataa. Ilmeisesti ne vie mut ja lapset perjantaina jonnekin... öhm... kummallisiin paikkoihin. Ilmeisesti rakennuksiin kuitenkin, niin kuin parlamenttitaloon, Heurekan tapaiseen paikkaan ja sitä rataa. Oon nähny aika paljon näiden sukulaisia täällä: veljiä, serkkuja, vanhempia ja kaikkea mahdollista. Ja tähän asti näiden talo on ainoa siisti, jonka oon nähny. Ajattelin jo ihan tosissani, että aussit ei näköjään oikein välitä talon siisteydestä, mutta Kevinin mukaan mulla on ollu vaan huonoa tuuria kun oon päässy käymään vaan niiden kaikista sotkuisimpien sukulaisten taloissa. Vietiin illalla koiria lenkille lasten ja Kevinin kanssa kun Celina oli joogassa. Näiden koirat, Millie ja Ollie, on aika pieniä ja ne elelee tuolla takapihalla, eikä oo ollenkaan sisällä talossa, ja ne on onnellisia päästessään lenkille, koska niitä ei viedä joka päivä. Ne tosin on jo vanhoja, joten vaikka ne aluks oli tosi innoissaan niin lopuks ne alko jo väsähtää, vaikka lenkki ei ees ollu pitkä. Sain samalla nähdä vähän tätä asuinaluetta. Nää talot täällä on kaikki niin kauniita. Kaikki kivestä/tiilistä tehtyjä, ihmeellisiä kasveja pihalla ja sit kaiken takana siintää vuoret sinisinä. Aaaws.

Okei, sitten jotain eilisestä. Eilinen oli oikeastaan vasta mun eka oikea työpäivä. Vanhemmat oli töissä ja lapset Kevinin vanhemmilla, joten olin yksin kotona. Mulla oli tiedossa pyykin ripustamista, silittämistä ja jotain pientä. Siihen kaikkeen ois pitäny mennä vaan vähän aikaa, mutta koska mulla oli silittämisen kanssa ongelmia, siinä meni tosi kauan. Jostain syystä vaatteista ei tullu sileitä... Nää silittää kuivalla raudalla ja käyttää jotain omituista ainetta, jota suihkutetaan vaatteeseen. Celina kuitenkin sano, että mä voin ihan hyvin tehdä niin kuin Suomessa tehdään, eli laittaa silitysrautaan vettä. Tein molemmilla tavoilla, kuumalla ja kaikkea ja en oikein tiedä mikä meni vikaan. No joo, voi olla, että ne on oikeesti hyviä, ehkä oon vaan liian tarkka.

Nää on tosi innoissaan siitä, että haluan nähdä Australiaa, matkustaa ja kokeilla kaikkea. Varmaan, koska niiden edellinen au pair oli niin neljän seinän sisällä viihtyvä. Nää kannustaa mua tosi paljon kaikkeen. Jos ne näkee lehdessä halvan lennon Fidzille tai jonnekin, ne aina näyttää mulle, ja sit ne ettii mulle kaikkia tapahtumia Canberrasta ja sitä rataa. Ja sit Celina sano, että mun pitää tehdä lista asioista joita haluan tehdä, että ne vähän tietää ja voidaan alkaa suunnitella. Sydneyn reissuhan on tulossa joskus varmaan joulun jälkeen, rannikolla käydään arviolta kolme kertaa sinä aikana kun oon täällä ja sitten tietysti kaikkea pientä täällä lähellä. Sanoin, että haluaisin käydä laukkakisoissa, joten ollaan menossa sellaisiin muistaakseni marraskuun lopulla. Ja koska koirien laukkakisat on näiden mielestä paljon hauskempia, ollaan menossa myös sellaisiin, heh. Vähän niin kuin Simpsoneissa. Ja muuta en sitten ookkaan vielä keksiny. Näillä näkymin oon menossa Adelaideen sit kun lähden tän perheen luota, mutta pitäis vielä keksiä joku reissu/useampia reissuja. Riippuu miten mulla on rahaa. Potentiaalisina paikkoina olis Melbourne, Gold Coast, Fidzi, Vanuatu, ehkä Tasmania, Alice Springs... Pitää vaan kattoa, minkä/mitkä valitsen. Nää on onneks tosi avuliaita sen suhteen, mikä on näkemisen arvoista ja mikä ei. Mähän halusin käydä Cairnsissa, mutta ne sano, että oikeastaan kannattaa mieluummin mennä yhteen pienempään paikkaan siinä lähellä, koska se on kauniimpi ja siitä saa enemmän irti kun se ei oo semmonen turistirysä. Saa nähdä. Mahdolliseen reissuun on vielä aikaa. Joulun jälkeen on kylläkin kiirettä, joten noihin kaukaisiin paikkoihin, joihin pitää lentää ja joihin menisin yksin, ois varmaan parasta alkaa hankkiutua aika piakkoin, joulukuussa viimeistään. Mutta katsotaan, katsotaan.

Ai niin, melkein unohin kertoa, että mulla oli tänään kokkausvuoro! Se oli vaikeaa, koska nää ei syö mitään. Tai kaikki tykkää eri asioista. Nää ei syö ollenkaan mitään mereneläviä kotona, koska Kevin ja Jake ei tykkää niistä. Tai Jake luultavasti söis niitä, mutta Kevin ei oikeesti syö mitään kalaa, rapuja ym. ollenkaan. Ja ainoat lihat, joita Celina syö, on kana, (kala, mutta kiitos Kevinin se ei oo laskuissa) ja nauta. Ei siis esim. porsasta. Huoh! Suunnittelin, että olisin tehny niille lättyjä. Ne oli silleen "Pancakes for a dinner???!!, joten päätin unohtaa koko asian. Kyllä se ois käyny niille, mutta kun tiedustelin, montako lättyä ne syö aamupalaks jos ne tekee niitä (lätty = aamupala, jos näiltä kysytään) ja totesin, että iltaruoaks pitäis olla niin monta lättyä etten jaksais tehdä niitä tarpeeks. Kevin ei ollu oikein tyytyväinen perunamuusiinkaan, joten tein kanaa ja riisiä ja totesin, että Kevin saa kuolla perjantaina nälkään. Perjantaina on siis mun seuraava kokkausvuoro. Ajattelin tosin, etten teekään perunamuusia, vaan makaroonilaatikkoa, ja jos kerkeän, niin myös karjalanpiirakoita. Mutta siis joo, näille on vaikea kokata! Toisaalta mun mielestä on kiva, ettei kenenkään tarvi syödä ruokaa mistä ei tykkää, mutta kokin kannalta se vaan on aika haastavaa, varsinkin kun en vielä oo nähny niin montaa ruokalajia mitä nää ite tekee. Kyllä kaapista löytyy aika lailla samoja asioita kuin meillä Suomessa, mutta jotenkin kuitenkin aina jotain olellista puuttuu ja Suomesta tuttujen ruokien kokoaminen ei onnistu. Tosiaan, kokkasin siis tänään ekaa kertaa elämässäni kaasuliedellä, enkä polttanu ruokaa pohjaan enkä tappanu meitä kaasuun, jeij!! Ja mun ruoka oli oikeasti hyvää. Noh, oli syytä ollakin, koska kana ja riisi valmiilla kastikkeella on ehkä maailman helpoin ruoka tehdä.

Heti ekana iltana törmäsin täällä sanaan, jota en ollu koskaan ennen kuullu, nimittäin pardon. Nää kysyy "Pardon?" kun ne ei kuule, mitä toinen sanoo. Olin ihan varma, ettei se oo englanninkielinen sana, vaan australialainen sana, koska en tosiaankaan ollu koskaan aiemmin kuullu sitä. Ja se on sentään aika kovassa käytössä arkisin. Katoin sanakirjasta, enkä löytäny sitä, joten sanoin niille, että jep, ei oo kyllä englantia tommonen sana. Mutta sit Kevin katto mun sanakirjasta ja löysi sen. Hupsista. En tiiä miks en löytäny sitä, koska kyllä mä etin sitä mielestäni oikealla kirjoitusasulla. Ilmeisesti sitten en kuitenkaan. Jaa, mitäs vielä. Ai joo, mun huoneessa oli hiiri eilen illalla! Aamulla kun nää kysy nukuinko hyvin, niin olin vaan silleen, että "No mun huoneessa oli hiiri, mutta muuten joo." Ne oli vähän ihmeissään, koska hiiret ei kuulemma oo ikinä ennen tullu makuuhuoneisiin, mutta ne sano, että se edellinen outo tyttö söi aika paljon huoneessaan ja oli sotkunen, joten siks se hiiri luultavasti tuli tänne. Mutta siis, yleensä ei oo hiiriä ja jos on niin välikatossa niin kuin meillä. Että ehkä toi oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun törmään hiireen. 


Voisinpa videoida yhden päivän, laittaa tekstityksen ja lähettää teille. On vaan joitakin niin mahtavia keskusteluja. On muuten vaikeaa nauraa ja puhua englantia samaan aikaan.

Kevin: "She was a bit weird. But don't think that you're weird."
minä: "Oh, I think I am."
Kevin: "Yeah, me too. I was just being polite."