Kun au pairina olemisen jälkeen lähdin kyyneleet silmissä takaisin Suomeen, oli hyvä lohduttautua sillä, että tulen palaamaan vielä joskus takaisin. Nyt puolentoista vuoden päästä se aika vihdoin koitti. Otin 12. joulukuuta 2013 Helsinki-Vantaalta vauhtia ja jätin kylmän Suomen taakseni ihan vain viettääkseni kuukauden kesäloman Canberrassa aussiperheeni kanssa. Lähtö oli tavallaan ehkä vähän jännittäväkin, vaikka sitä olin mielessäni kaavaillut jo siitä saakka kun palasin Las Vegasista. Lentoliputkin oli (vaihteeksi *köh köh*) ostettu kunnolla etukäteen jo vappuna. Kaikista eniten jännitti mun oma reaktio takaisinpaluuseen. Olin varma, että Australian rakastettavuus ei tässä parin vuoden aikana ollut ainakaan vähentynyt, mutta en tiennyt oliko edessä totaalinen sekoaminen vai rauhallinen ilo ja tyytyväisyys. Totuus oli sitten jotain siltä väliltä oikeastaan. Matkalla Sydneyn lentokentältä Canberraan ensimmäiset 20 minuuttia tuijotin bussin ikkunasta ulos ajatellen oikeastaan vaan sitä, miten mahdottomasti rakastan australialaisia puita ja kasveja. Kirosin mielessäni kaikki ihmiset, jotka autuaan tietämättömänä omasta onnestaan saa oikeasti asua siellä, ja säälin meitä muita, jotka tarvii taikatempun kyetäkseen muuttamaan kenguruiden maahan pysyvästi. Tuon 20 minuutin jälkeen tapahtui sitten jonkinlainen käänne ja koko loppumatkan maisemat tuntuikin jo sitten taas niin tutuilta, että ne oli lähinnä boring :D  Perheen tapaaminen sujui jouhevasti kuten aina. Mulle esitettiin miljoona kysymystä jatkokysymyksineen kaikesta hankalasta suoraan 40 tunnin lennon jälkeen ja minä parka yritin sitten vain kuulostaa mahdollisimman tylsistyneeltä ja väsyneeltä, että kuulustelu joskus loppuisi ja saisin vain olla (olin aivan ihannevieras, eikö?).

Sitten elelinkin vaan normaalia arkea taas sen perheen kanssa. Tietysti sillä erotuksella, että olin vieras, eikä mun tarvinut tehdä mitään, mutta tottakai halusin auttaa niitä kaikessa missä vain pystyin. Ripustelin siellä useimmiten pyykkejä ja taisin kerran imuroidakin. Pakko kyllä sanoa, että siitä talosta huomasi kyllä, ettei ne ota enää au paireja. Taisin ihan ensimmäisenä päivänäni siivota sen lattiasta kattoon niin hyvin kuin kerkesin ja jaksoin, ihan vain omasta mukavuudenhalustani. Joulua edeltävänä viikonloppuna oltiin rannikolla Brouleessa. Oli tosi kiva päästä sielläkin käymään pitkästä aikaa, vaikka eihän siellä juuri muuta voi tehdä kuin uida ja syödä ja tappaa aikaa pelaamalla. Itse tosin olin kerrankin kunnollinen ja tapoin aikaa lukemalla joulukuun rästitentteihin, jotka oli edessä sitten heti tammikuussa taas Suomeen paluun jälkeen. Joulu tuli ja meni. Oltiin aattoiltana Celinan veljen luona koko sen suvun kera, sitten Joulupäivän aamuna samainen suvunpuolikas tuli meille uimaan ja jouluillallinen meni sitten Kevinin porukoiden kanssa. Uuden vuoden aattona mun kaveri Suomesta tuli Canberraan käymään ja majoittui meillä tietysti. Uuden vuoden bileet oli allas-poreamme-bileet meidän kotona ja teemana oli Graduation. Kaikki veti siis jonkinnäköiset koulupuvut niskaan ja ryyppäys alkoi :)

 

                                                                         Airlie Beach

 

                                                                    South Molle Island

 

Tammikuun 4. päivä lähdettiin Hennin kanssa Sydneyyn ja siitä sitten aamulennolla Mackayhin, josta jatkettiin bussilla Airlie Beachille. En käynyt The Whitsundaylla viime kerralla, joten pakkohan se oli sitten hoitaa pois alta (ens kerralla Darwin!!). Vietettiin huikeet 3 yötä Airlie Beachilla ja 2 yötä South Molle Islandilla Koala Adventuresin hoivissa. Oli ihan mahtava reissu, pakko sanoa! Ensimmäistä kertaa elämässäni snorklasin ja se kalojen ja korallien kirjo oli kyllä jotain ihan mieletöntä. Mutta kohokohta oli kyllä Whitehaven Beach. Ei sieltä olis halunnu pois lainkaan, tuntu vaan siltä, että valkoinen hiekka (anteeksi, ei hiekka vaan piidioksidi) ja kirkas, aivan järjettömän lämmin merivesi, on kaikki mitä ihminen voi toivoa tai tarvita. Myös sitä pohjoisen kuumankosteaa ilmastoa on kyllä kova, kova ikävä. Ja Airlie Beach oli kyllä tosi kiva pikkukaupunki, rajattomasti ruokailupaikkoja ja muita ulkoilumahdollisuuksia.

The Whitsundaylta palasin vielä päiväks Canberraan ennen kuin kotiinlähtö koitti 12. tammikuuta. Viimeinen päivä meni The Big Splash vesipuistossa oikeastaan kokonaan. Illalla sitten tehtiin pitsoja hienossa, uusitussa BBQ-katoksessa (jota ei muuten ollu viimeks). Lähtö oli tietysti haikea taas. Onhan se aina, kun koskaan ei tiedä milloin näkee ne tärkeät ihmiset taas uudestaan. Ne uhkaili edelleen tulevansa joskus Eurooppaan ja Suomeen, mutta (edelleenkään) en usko ennen kuin näen. Ihan kyynelehtiä ei kuitenkaan tarvinnut, sillä löysin tässä välissä vahingossa Suomesta poikaystävän, joten oli kiva päästä takaisinkin taas :)
 

Tiivistetysti voisi varmaan sanoa, että lapset oli kasvaneet, mutta muuten ihan kuin ennenkin, kaikki oli aivan samalla tavalla kuin ennenkin jne. Ei tuo paluu yllättäen herättänyt ihan niin suuria tunteita kuin olin odottanut. Kaikki tuntui vaan tosi tutulta ja heti ensimmäisestä päivästä alkaen tuntui siltä, niin kuin olisin aina ollut siellä. Kevin sanoi itse asiassa joskus myöhemmin samaa, että tuntuu niin kuin olisin ollut siellä jo kuukausia. "I guess it's cos we'are used to having her around" oli selitys. Sydäntä lämmittävää. Mutta joo, ei nämä Australia reissut tähän jää, vaikka muuallakin pitäis yrittää välillä käydä. Kaikki yritti siellä saada mua muuttamaan sinne, joten ehkä sekin toteutuu vielä joku päivä. Ainiin muuten, onko edes epäreilua, että asun täällä Pohjolassa ja sillä aikaa mun ausseilla kasvaa pihassa passionhedelmäpuu, appelsiinipuu, sitruunapuu, viikunapuu, kiivipuu... ja mikä unohtu? Liikaa puita. Oon niiiiiiin kateellinen.